keskiviikko 17. elokuuta 2016

Long Beach Campus

P1050367 P1070401 P1070433 P1050363 P1050360
Long Beachillä EF majoittaa oppilaat campuksella. Campuksen asuntolarakennuksissa huoneet jaetaan toisen oppilaan kanssa ja yhdessä solussa on 3-4 huonetta. Pojat ja tytöt majoittuvat eri rakennuksissa. Arkipäivisin aamupala ja lounas kuuluvat matkan hintaan tapahtuvat päärakennuksessa campuksen asuntola-alueella. Päivällinen ja ruuat viikonloppusin täytyy maksaa itse lukuunottamatta joitain viikonloppu matkoja. Lähimpään targettiin oli joku noin 5-10 minuutin kävelymatka. Campuksen kotiintulo aika on 11, mutta Kalifornian lain takia oppilaiden täytyy olla jo 10 campuksen pihassa. Muuten jos ei ole aktiviteettejä tai koulua saa aika vapaasti mennä ja tulla.
Itse pidin campusmajoituksesta todella paljon. Kaverit olivat koko ajan lähellä ja liideritkin tarvittaessa. Omasta mielestä suomalaisista tuli paljon yhtenäisempi porukka kuin ekalla matkallani Brightonissa, mutta siihen saattoi myös vaikuttaa ryhmä koko. Huoneet olivat siistejä. Täytyi muistaa ettei saanut jättää ruokia avonaisiks huoneisiin tai saattoi saada torakoita huoneeseen. Omassa huoneessani ei kertaakaan ollut torakoita, mutta muutemassa muussa huoneessa niitä oli nähty. Huoneissa oli aika huono ilmastointi, ikkunoitten avulla sai kyllä ilmaa hyvin kiertämään. Huoneissa ei mm. ollut myöskään jääkaappeja tai mitään mihin saisi jotai kylmätuotteita säilymään ja asuntoloiden vesipisteiltä tuli huonosti kylmää vettä. Ainut paikka suunnilleen mistä sai kylmää vettä oli päärakennus. Muuten oli todella hyvä majoitus. Huoneissa myös toimiva wi-fi!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti