torstai 6. elokuuta 2015

Isäntäperhe

PicMonkey Collage2 PicMonkey Collage1 kielimatkakuvia 1856
Tässä postauksessa ajattelin kertoa vähän omia kokemuksia isäntäperheestä ja vähän plussia ja miinuksia siitä. Alunperinhän olin varannut matkan sillai että olisin mennyt asuntolaan, mutta sitten juuri 1.7 ilman pariisi ryhmää ei tullut, ja muut päivämäärät ei oikein käynyt, niin pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme kaverini kanssa isäntäperheeseen. En todellakaan kadu vaihtoa hetkeäkään. Itselläni isäntäperhe vaihtui pariin otteeseen ja kaksi kertaa lähtöä edeltävänä päivänä. Jännitti vähän mitä sieltä tulee, koska en saanut isäntäperheeseeni yhteyttä ennen lähtöä. Paikan päällä sitten kun pääsimme perheelle, siellä vastaanotto oli lämmin ja ystävällinen. Isäntäperheessä saimme aamupalan, lounaspaketin ja päivällisen. Alussa se tuntui hassulta, kun ei saanut lämmintä ruokaa lounaaksi vaan sulle annettiin lounaspaketti. Itsellä se sisälti aina sämpylän, vesipullon ja suklaapatukan. Joillain lounaspaketista löyty mehuja, myslipatukoita, piirakoita... Se riippui todella paljon. Itse tykkäsin todella paljon isäntäperheen ruuista. Se on yksi monista asioista mitä jäin todella kaipaamaan. En muista kuulleeni mitään huonoa juttua muista perheistä. 

Plussat/miinukset:
+ Joudut aika varmasti käyttämään enemmän kohdekieltä kuin asuntolassa
+ Pääset kokemaan paikallisen kultturin läheltä
+ Opit ehkä vähän enemmän itsenäisyyttä kuin asuntolassa
+ Parasta varsinkin jos sulla on ulkomaalaisia huonekavereita
+/- Paikallinen ruoka joillekkin maistuu jollekkin ei. Omalla kohdalla ruoka oli todella hyvää
+/- Sama juttu eväissä.
- Voi olla välillä matkan päässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti