keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kaupunkivierailu: Lontoo part 2

DSC_0150 DSC_0135 DSC_0191 DSC_0197 DSC_0141 kielimatkakuvia 1813 kielimatkakuvia 1821
EFllä ainakin Euroopan kielimatkoilla kielimatkaan kuuluu yksi vierailu maan pääkaupunkiin, mutta jos matkasi on kolmen viikon pituinen siihen kuuluu myös toinen päivä shoppailua kyseisen maan pääkaupungissa. Omassa tapauksessa tämä oli Lontoo näin ollen pääsimme tutustumaan Oxford Streetille. Se paikka oli aivan huikea. Jokaisen himoshoppaajan unelmapaikka. Tuo päivä oli myös ainut kerta milloin pääsimme käyttämään Lontoon ruuhkaisia metroja. Metrotunneli oli täynnä EFn oppilaita. Saimme valita, että kävelisimmekö me Oxford Streetille vai ottaisimmeko metron. Valitsimme tietenkin nopeimman vaihtoehdon, koska kävelyn aika olisi myös siellä olo ajasta pois. Oxford Streetin lisäksi olisimme saaneet valita, että lähtisimme Camden Markettiin sekin vaikutti upealta paikalta, mutta päätimme ottaa kaiken ilon irti ja shoppailla Oxford Streetillä. Oxford Street on paikka missä rahaa palaa ja paljon. Jos olette menossa sinne tai ylipäätänsä shoppailemaan jonnekkin, kannattaa vähän googlailla kauppojen sijainteja ennen kun lähette matkaan. Näin säästätte huomattavasti aikaa, koska teidän ei tarvitse etsiä niin paljoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti